Rentoutumisen taito

18.07.2019

Meillä kaikilla on synnynnäisenä ominaisuutena rentoutumisen taito. Kuitenkin monella aikuisella se on elämän varrella kadonnut. Jokainen voi löytää uudelleen rentoutumisen taidon. Rentoutua voi hyvin monella tavalla, ja jokaisen onkin hyvä löytää se oma tapa rentoutua. Yksi rentoutuu metsäpolulla koiran kanssa, toinen saunan lauteilla ja kolmas käsitöitä tehden. Monelle myös musiikin kuuntelu on hyvin rentouttavaa. On olemassa myös erilaisia rentoutusharjoituksia, joista voi löytää itselleen sopivimman. Tutuin rentoutusharjoitus on jännitä - rentouta harjoitus, jossa kehon osia jännitetään ja rentoutetaan vuorotellen hengityksen tahdissa.  

Rentoutustilassa aukaisemme väylän oikeaan aivopuoliskoomme, jossa asuvat meidän luovuus, mielikuvat ja intuitio 🦋. Tätä kautta pääsemme yhteyteen myös omaan alitajuntaamme ja syvemmille tasoille.

Rentoutuminen vaikuttaa hermostomme toimitaan ja sitä kautta monet suotuisat vaikutukset leviävät kehoon ja mieleen. Rentoutuminen aktivoi parasympaattista hermostoa ja rauhoittaa kehon toimintoja mm. verenpaine laskee ja stressihormonien eritys vähenee. Samanaikaisesti taas mielihyvähormonien eritys lisääntyy.

Mielikuvissa työskentelyä voidaan nimittää myös visualisoinniksi. Visualisointi on unelmointia mielikuvissa jostakin hyvästä ja paremmasta - se on unelmien luomista todeksi 🦋. Jokainen voi löytää oman rikkaan mielikuvamaailmansa. Se on tutustumisen arvoinen paikka - ihana maailma.

Rentoutusharjoitukset aloitetaan useimmiten syvähengityksillä, koska se aktivoi parasympaattisen hermoston ja samalla se on lempeä käsky keholle - rentoutuminen voi alkaa. Hengitysharjoitus voi myös samalla olla itse rentoutusharjoitus. 

4-7-8 hengitysharjoitus on hyvä ja yksinkertainen harjoitus. Hengitä sisään laskien neljään, pidätä hengitystä laskien seitsemään ja uloshengityksessä laske kahdeksaan. Toista harjoitus muutamia kertoja. 


Itse tutustuin paremmin rentoutumisen maailmaan omissa rentoutusterapeutin opinnoissani. Valmistuin rentoutusterapeutiksi vuonna 2003. Pitkäaikainen haaveeni tehdä omat rentoutusäänitteet toteutui alkuvuodesta 2019. Tein rentoutusäänitteet suosikkiharjoituksistani Astia-Studiolla. Harjoitteita voit ladata Holvin verkkokaupasta. Tekemissäni harjoitteissa on käytetty erilaisia rentoutumisen, meditaation ja mindfulnessin menetelmiä. Kaikissa harjoitteissa pääset tutustumaan omaan mielikuvamaailmaasi. Tervetuloa matkalle itseesi <3. 

Yst.  Minna